perjantai 25. toukokuuta 2018

Raakileita ja voikukkia

Viinimarjapensaissa on raakileita.
Oho!
Ja kyllä, nuo taustalla olevat keltaiset pallerot ovat voikukkia.


 Pihallamme kasvaa korkea jalava,
jonka kukinnot ovat hauskan näköisiä sykeröitä.


 Pihlajat, syreenit ja oikeastaan kaikki, kukkivat.


 Valesormiangervon tanakat kukkavarret ovat sotilaallisen näköisiä.


 Kirjosieppo hoilaa kaiken päivää.
Yrittääkö viihdyttää hautovaa vaimoa,
vai kosiskella itselleen bonuspuolisoa,
mene ja tiedä.


Nurmikko kasvaa silmissä,
tässä tulos, kun nurtsi on ajettu vain kerran viikossa,
voikukkien fiesta.


 Lopuksi hieman punaista väriä kaiken vihreyden ja vehreyden keskelle,
luottokukkijani miljoonakello.


sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kukkeimmillaan

Isot samettikukat viihtyvät paahteessa.
Entiset inhokkini ovat nykyisin sulkkuja.
Sammarit kukkivat koko kesän runsaasti,
kun muistaa kerätä kukkineet kukat pois.


Kaikki puut kukkivat pihallamme runsaammin kuin koskaan aikaisemmin.
Kuvassa rautatieläisomenapuun herkät kukat.


Japaninruusukvitteni kukoistaa hehkuvan oranssina.


Minulla on kovia kokenut päärynäpuu.
Olen siirtänyt sen ainakin kolme kertaa,
koska se kitui eikä tahtonut juurtua paikoilleen.
Lopulta nakkasin sen silloisen valkosipulipenkin päähän,
ja totesin kylmästi, että elä tai kuole.
Se päätti elää.
Nyt se kukkii ensimmäisen kerran todella upean runsaasti.


Kukkia on satoja, kun tavallisesti on ollut alle kymmenen.
Saapa nähdä tuleeko syksyllä jopa jokunen päärynä...


Särkynytsydän kuuluu suosikkikasveihini.
Pensas on runsaskukkainen ja suuri kokoinen.


Pihallani on myös ikikukkia.
Metalliset kallat olen ostanut Leo Muje tuotannosta.


Tapasin Torronsuolla keimailevan tintin.
Nautitaan luonnosta!


perjantai 18. toukokuuta 2018

Nainen (sää)kuvien takana

Sadetta mä kuuntelen
joka yltyy vaan...
(Markku Suomisen hitti, Sade, vuodelta 1971.)

Kuinka onnellinen voikaan ihminen olla sateesta!
Polttavan helteen jälkeen sade oli enemmän kuin tervetullut.

Kiersin puutarhaliikkeitä läkähdyttävässä helteessä,
lopuksi poikkesin ruokakauppaan,
kun tulin ulos, niin taivaalliset vesihanat oli väännetty auki,
ukkonen jyrähteli ja salamoi.
Ihmiset seisoivat räystäiden alla suojassa,
mutta minä lähdin lykkimään kärryjäni autolle,
nauttien vilvoittavasta sateesta,
kumarruin välillä kuvaamaan sadepisaroiden hyppyjä.
Kuva päätyi Ylen 20.30 uutisten sääosuuden taustakuvaksi.



Useimmat maisemakuvani napsin edelleen kännykällä,
sillä varsinainen kamerani on melko painava kannettava.
Kuvia tulee otettua varsinkin,
kun olen lenkillä lähimaastossa kolmen mäyräkoiran kanssa,
jolloin ymmärrettävästi käteni ovat hyvinkin varatut,
eikä kamera mahdu joukkoomme.
Olen opettanut koirani odottamaan,
kun napsin kuvia, ja usein ne päätyvät itsekin kuviini.


Olin kuvaamassa toukosiunausta,
kipinämikko ja matkavastaava
Pauli Korvensyrjä napsaisi minusta tilannekuvan.

Kiitos, Pauli!


keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Toukosiunauksesta kirsikkapuuhun

Kaikkeen sitä joutuu ja pääsee,
kun vanhaksi elää eläkkeelle pääsee.
Kävin katsomassa toukosiunauksen,
mikä järjestettiin Portaan kyläkoulun vieressä olevalla pellolla.
Koulun oppilaat, ja me eläkeläiset,
olimme mukana tilaisuudessa.


Pieni Elovena-tyttö piti kädessään ruisleipää.



Kuvasin eilen omalta pihalta näkymää viereisille pelloille.
Tuomet kukkivat valkoisena ryöppynä
ja sen tuoksu on kuin parasta/pahinta kölninvettä.
Tämä kuva oli eilen Hämeen uutisissa sääkuvana.


Pihalla kirsikkapuu aloittaa kukintansa.


Sääkuvana Hämeen uutisissa 18.5.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Hellettä, musia ja sinistä

Siinä se 20 tonnin musakasa nyt on!
Helle helli, ja kivien kärrääminen jäi vähiin.
Onneksi kesä on vasta aluillaan...


Serkkuni Raijan kanssa saimme vajaassa viikossa etupihan kuntoon.
Tomaatit ovat Kasvulassa, pelakuut Kesälässä,
valkosipulit ovat nousseet ja raparperit puskevat esille,
tuomikin kohta kukkii, on se niin hienoa tämä kevätaika.

Aamulla oli hyvä hetki käydä koirien kanssa lenkillä,
ja ihailla luonnon heräämistä.


Lauantaina grillasimme ensimmäisen kerran.
Pirkko teki kauniin kääretortun, ja Raija pyöräytti marjapiirakan.
Kyllä oli suut makiana.


Oliko sitten lämpimällä säällä vaikutusta asiaan,
mutta fasaanipojat ottivat toisistaan mittaa muutaman tunnin ajan,
tunteet kävivät kuumina ja höyhenet pöllysivät.


Kaikissa kuvissa oli jotain sinistä,
huomasin vasta, kun kirjoittelin näitä tekstejä,
ja samalla tutkiskelin kuvia tarkemmin.

lauantai 12. toukokuuta 2018

Sisaret 1918 -kirjan voittaja on...

Sisaret 1918 -kirjan voitti Maarit Konnan koukussa -blogista.

Lähetätkö osoitetietosi kommentilla (ei näytetä yleisesti),
niin kustantaja Arktinen Banaani postittaa kirjan sinulle.

Mielenkiintoisia lukuhetkiä upean sarjakuva-albumin parissa!


torstai 10. toukokuuta 2018

Siilejä ja seulanpääkiviä

Siilit ovat lemmekkäinä.
Tämä kuva oli Yle 1:n sääkuvissa tiistaina.

Tilasin 20 tn seulanpääkiviä.
Nyt pitäisi kivien riittää lammen reunojen maisemointiin
sekä kukkapenkkien korotusreunoihin.
Voipi tulla pikkasen hiki kiviä kärrätessä...


Aamut ovat vielä vilpoisia,
mutta olen aloittanut yöpaitakuvauskierrokset siitä huolimatta.


Aamut ja illat ovat parasta kuvausaikaa,
sillä valo on silloin mielenkiintoista.


Skopolia kukkii bambin suojissa.


Yritin kasvattaa mehikasveja valamassani betonipytyssä,
mutta sammal oli vahvempi.
Kaunis näinkin.


Pelakuut, tomaatit ja daaliat odottavat pääsyä ulos.
Joko uskaltaisi?
Kasvula-kasvihuoneen siivouksella alkaa olla siis kiire.
Onneksi serkkuni Raija on topakkana apurina
tai minä Raijan apurina, kuinka vaan.
Olemme rapsuttaneet pari päivää etupihaa kesäkuntoon
ja valmista alkaa olla.

Alapihalta leikkasin ja rapsutin viime viikonloppuna
kolme kuomuperäkärryllistä lehtiä ja oksia.
Mikäpä on huiskiessa töitä, kun lämpötila huitelee päivällä yli 20 asteessa.


tiistai 8. toukokuuta 2018

Auvoista

Selkä, polvet ja peukalot paukkuvat iloisesti,
kun tämä puutarhaharrastaja
tonkii, rapsuttaa, saksii ja kärrää.

Kyllä on auvoista!
Illalla Nukkumatti tulee varkain ja kutsumatta.


Muista osallistua kirja-arvontaan, Sisaret 1918.





maanantai 7. toukokuuta 2018

Osallistu arvontaan - voita historiallinen sarjakuvakirja

Olen lukenut ja katsellut, ihastellut ja vähän myös murhemielellä ollut,
Sisaret 1918 -sarjakuva-albumin äärellä.
Voit lukea tunnelmiani lukukokemuksesta edellisestä postauksesta.

Kustantaja Arktinen Banaani lahjoitti yhden kirjan blogini arvontaan.
Tutkija Reetta Laitisen, ja 10 sarjakuvataitelijan,
teos on poikkeuksellisen,
sillä sen tarinat perustuvat sisällisodan kokeneiden naisten muistelmiin.
Totesin jo aiemmin, että sota on ruma sana.
Sodasta kertovan kirjan olettaisi olevan myös ruma,
mutta Sisaret 1918 -kirja on kaunis ja lumoava.

Kommentoi ja olet mukana arvonnassa.
Onnea arvontaan!

Arvonta päättyy 11.5. klo 18.


lauantai 5. toukokuuta 2018

Luin kirjan: Sisaret 1918, toimittanut Reetta Laitinen

Sisaret 1918 historiallisen sarjakuvateoksen on toimittanut Kansan Arkiston tutkija Reetta Laitinen. Kustantaja on Arktinen Banaani, mikä on erikoistunut sarjakuviin. ISBN 978-952-270-386-6, sivuja 112, julkaisuvuosi 2018.

Albumin taiteilijat ovat Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen ja Tiitu Takalo. He toimivat vuoden 1918 kansalaissotaan liittyvien muistelmien tulkitsijoina.

Reetta Laitinen oli valinnut teokseen seitsemän naisen, osa lapsia, muistelmat. He olivat Ida Brusi (o.s. Riuttu), Ida Kujala, Maija Landén, Emmi Lehtonen, Mandi Mäki, Martta Tuominen (o.s. Neiberg) ja Hulda Äijälä. Laitinen luonnehtii tarinoita pelastuneiden ja selviytyjien muistikuviksi ja tulkinnoiksi.

Sota on ruma sana. Sodasta kertovan kirjan olettaisi olevan myös ruma, mutta Sisaret 1918 -kirja on kaunis ja lumoava. Kirja ei kuitenkaan ole herttainen eikä pikkusievä. Sen tarinat ovat riipaisevia, näinhän sodan todellisuus on. Kookas kirja antaa tilaa tasokkaalle kuvakerronnalle, joka kuljettaa tarinoita ja tuo ne lähelle.

Olemme tottuneet tarkastelemaan sotia miesten kautta, mutta tässä teoksessa ääneen ovat päässeet naiset. Vuonna 1918 oli kysymys sisällissodasta, jossa vastakkain olivat hallituksen joukot eli valkoiset sekä (hallituksen mielestä) kapinalliset eli punaiset. Seitsemän tarinoista on punaisia ja kolme tarinaa on valkoisia. Kirja ei mielestäni ole kannan otto puolesta eikä vastaan, ja siksi se sopii luettavaksi kaikille historiasta ja kuvataiteesta kiinnostuneille.

Mielestäni kirja on, paitsi upea kuvateos, myös kertomus naisista valintojen edessä yhteiskunnassa, mikä eli murrosta ja mikä ei ollut vielä tasa-arvoinen, vaikka naiset olivatkin saaneet äänioikeuden 1906. Sarjakuva-albumi Sisaret 2018 tarjoaa poikkeuksellista luettavaa, katsottavaa ja ajateltavaa.

"Kymmenen kertomusta ei kuvaa koko sotaa tai sen
kokeneita naisia eikä näin ole tarkoituskaan. Jokainen
kertoja on tulkinnut oman tarinansa ja tarinan
tulkitsee sen piirtäjä. Lukijan tehtävä on antaa tulkinta
tulkinnan tulkinnasta. Se ei ole totuus tapahtumasta
mutta se on eräs kertomus ihmisyydestä." Sivu 7.


Sisaret 1918 -albumin taustalla on Elsa-anoppini 
nuorena naisena tekemä ryijy.
Elsa syntyi vuonna 1916, 
joten hän näki ja koki elämänsä aikana kolme sotaa.
Hän menehtyi 101,5 vuotiaana juuri ennen pääsiäistä tänä vuonna.



Annukka Leppänen, Martta (sivu 41).


Emmi Nieminen, Mandi (sivu 67).

torstai 3. toukokuuta 2018

Sumua ja kastepisaroita

Olen kitunut kurkunpääntulehduksen pauloissa yli viikon,
hyljemäinen yskä ja vetelyys seuralaisinani.
Maanantaina, heti klo 7 jälkeen,
kuitenkin repäisin itseni liikkeelle ja
pakkasin autoon Wiima-koiran ja kameran.
Suunnistimme Saaren kansanpuistoon,
sillä sumu teki maisemista kiehtovia.


 Koiranpentu hämmästeli sumua,
ja tämä kuva päätyi Hämeen uutisten sääkuvaksi.

Lokit kisailivat kivellä.


 Kastepisaroita oli kerääntynyt hämähäkinverkkoihin.
Oli kuvauksellinen ja hiljainen aamu.


Sääkuvana 3.5. Hämeen uutisissa.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Luin kirjan: Kevään varjo, Timo Saarto

Timo Saarron historiallinen rikosromaani Kevään varjo kertoo tapahtumista, jotka sijoittuvat huhtikuuhun 1918. Kirjan julkaisija on Karisto oy, ISBN 978-951-23-6433-6, julkaisuvuosi 2018, sivuja 264.

Vaikka juuri siirryimme toukokuun puolelle, niin palataan ajassa taaksepäin 100 vuotta ja huhtikuuhun. Kirjan tapahtumat käynnistyivät keskiviikkona 3. huhtikuuta ja päättyvät sunnuntaihin 14. huhtikuuta. Noihin kahteen viikkoon mahtui paljon pelkoa, vihaa ja petosta, ankaria taisteluja punaisten ja valkoisten välillä, taisteluissa olivat mukana myös venäläiset ja saksalaiset, nälkää sekä puutetta ja muutama selvittämätön kuolemantapaus, joita miliisilaitoksen etsivä Leo Waara lähti ratkaisemaan.

Kevään varjo on itsenäinen jatkumo Timo Saarron edelliseen teokseen, Kuoleman kuukausi, mikä voitti Vuoden johtolanka 2018 -palkinnon. Kevään varjo kuljettaa meidän keskelle itsenäistyneen Suomen kolme kuukautta kestänyttä sisällissotaa. Tapahtumapaikkana on kovia kokenut Helsinki.

Timo Saarto on tarinassaan sekoittanut mielenkiintoisesti faktaa fiktioon. Kirjan juoni on monisäikeinen, jännittävä ja tietysti myös sotaisa. Ihailen Saarron kuvailevaa kirjoitustapaa ja tuoreita kieli- ja mielikuvia. Kirja tarjoaa varmasti kirjoitetun ja mielikuvituksellisen seikkailun historian tyrskyihin. Keväästä 1918 jäi niin pitkä varjo, että se on kantanut meidän päiviimme saakka...

"Ruumissaatto lähti liikkeelle Koleraparakeilta. Ammatti-
kuntien ja työväenyhdistysten liput liehuivat hiljaa kevättuules-
sa, torvisoittokunta puhalsi ilmoille haikeita poloneeseja ja tun-
nelaa kohottavia marsseja. Omaiset, kunniavartiosto ja hevosten
vetämissä mustissa rattaissa lepäävät ruumiit etenevät kulkueen
kärjessä. Reitti kulki keskikaupungille ja sieltä Läntistä Heikin-
katua ja Viertotietä kohti Mäntymäkeä, missä sankarivainajat
peiteltäisiin yhteishautaan.
Anders Autio seurasi ruumissaattoa Vanhan ylioppilastalon
edessä. Hän halusi päästä selvyyteen punaisten mielialoista. Vai-
kutti siltä, että he olivat autuaallisen tietämättömiä saksalaisten
lähestymisestä." Sivulta 39.