keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Sääkuvaharrastustani esiteltiin radiossa ja tv-uutisissa

Kaikki te ihanat blogiystäväni tiedätte lempiharrastukseni eli sääkuvauksen.
Lähetän kuviani Yle Hämeen alueuutisiin ja Yle 1:n uutisiin.
Olin ihmetellyt, kun kuviani ei ole näytetty yli kuukauteen Hämeen uutisissa,
vaikka omasta mielestäni napsin kuvia ajankohtaisista sääilmiöistä ihan mallikkaasti.

Tässä syy.
Sain puhelun viime viikolla toimittaja Eeva Hannulalta Yle Hämeestä.
Hän kehui sääkuviani niin paljon, että poskeni punehtuivat mielihyvästä.
Hän ehdotti, että sääkuvausharrastuksestani tehtäisiin juttu radioon ja tv-uutisiin.
Apua!
Mietin hetken ja suostuin. 
Myöhemmin tulin katumapäälle ja ajattelin perua tapaamisemme.
Mieheni Esa sanoi, että ole rohkea ja tartu hetkeen ja ainutkertaiseen tilaisuuteen.
Näin sitten tapahtui.


Eeva Hannula ja mediatoimittaja Ville Välimäki saapuivat pihallemme hymyssä suin.
Kättelyn jälkeen tiedustelin, että voinko ottaa heistä kuvia ja tehdä blogiini juttua.
Sehän sopi.


Ville katseli sopivia kuvakulmia, ja minä tein työtä käskettyä
eli kuvailin niin kuin joka päivä teen.
Haastattelu tehtiin Kesälässä pelakuut taustallani.
Eevalla oli nippu kysymyksiä,
joihin yritin vastata parhaan taitoni mukaan.

Hämeen radion iltapäivälähetyksessä haastatteluni tuli ulos kokonaisuudessaan.
Hirvitti. Nauratti. Hävetti. Ilostutti.
Kävin läpi koko tunnekirjon.
Kuviani ja harrastustani hehkutettiin jopa Hämeen radiouutisten lähetyksessä.
Kiitos! Kyllä sain niin paljon kehuja, että elän niillä vuosikymmeniä.


Ammattikuvaaja kuvasi harrastajakuvaajaa ja päinvastoin.
Pihamme sai paljon ihastusta ja kehuja.


Myrsky ja Tuisku pääsivät vuorollaan kuvattavaksi.
Ne tunnetaan toimituksessa nimeltä, kertoi Eeva.


Kiitos vierailusta, Eeva ja Ville!
Jokainen päivä on sääkuvan arvoinen.


Ja näytettiinhän uutisten lopuksi vielä sääkuvani,
jonka olin napsaissut sumuisena aamuna klo 5 lähipellolta,
mikä onkin lempikuvauskohteeni.
Kyllä, asusteenani oli yöpuku.

Suosittelen sääkuvausharrastusta kaikille.
Näe, koe ja kuvaa
sekä jaa elämyksiäsi muidenkin iloksi.


tiistai 18. heinäkuuta 2017

Ennen ja jälkeen kuvia sekä pikkaisen muutakin

Otan vähintään kymmeniä kuvia päivässä, usein satoja.
Arvatkaapa vaan onko helppoa löytää kuvapaljoudesta "ennen ja jälkeen" -kuvat,
kun kuvien ottoaikojen välillä on viikkoja, jopa kuukausia.
Niin, tätä ongelmaahan ei olisi, jos poimisin kuvanottohetkellä
tarvitsemani kuvat yhteen kansioon. Tätä ei siis tapahdu.
Jutuntekohetkellä alkaa hillitön kuvien pläräys.
Tästä etsinnästä on tosin se ilo, 
että mieleen palautuu monta mukavaa hetkeä ja löytyy kuvia,
joista voisi syntyä uusia blogiaiheita.

Vasemmalla on kukkatuki, joka oli mielestäni liian hentoinen etupihalle.
Teetin jämäkämmän tuen, joka istuu etupihan rustiikkiseen ilmeeseen paremmin.

 

Etupihalla on useita rouheisen ruosteisia kukkalaatikoita.


Vaivaistalon kivijalka, jonka päälle talomme on rakennettu, on muhkea.
Se on kestänyt aikaa ja nähnyt monenmoista säätä rapautumatta.
Kivijalan yläpuolella oleva sementti sen sijaan oli lohkeillut ikävän näköiseksi.
Tilasin Leo Muje tuotannon korjaamaan tilannetta.
Leo raudoitti ja teki sementin päälle itse kehittelemällään betonireseptillä
joustavan ja kestävän kivijäljitelmäpinnan.

 

Lopputulos on erinomainen.


Entäs sitten rikkaruohot!
Voi hyvän tähden, kun ne kasvavat viikossa tuuheiksi,
varsinkin kun saavat sadetta innostuksekseen.
Kivituhka, jonka luulin olevan helppohoitoista (hah hah haa),
on niin hienojakoista, että siihen iskevät kiinni kaikki ei-toivotut-kasvityypit.
Saan heiluttaa heiluriharaa ihan tosissani joka toinen viikko.
Varsinaista hyötyliikuntaa, jota ilmankin voisin elää.


Urakoinnin jälkeen marjatarhan ilme kirkastui,
samoin minun.


Pieni puupenkki ja -arkku ovat kiertäneet meidän mukanamme jo kolmessa kodissa.
Ne ovat ulkona, tosin katoksen alla, läpi vuoden.
Aika oli jättänyt jälkiään, joten maalasin ne.


Kalkkimaalilla tietysti, helppoa ja nopeaa.


Mieheni osaksi ei langennut kevyttä ja helppoa työtä.
Pihamaalle tilaamamme hienojakoinen kivituhka osoittautui
oivaksi kasvualustaksi rikkiksille.
Piha viheriöi, ja en enää jaksanut jyrskyttää sitä joka kuukausi heiluriharalla,
joten tilasimme 20 tonnia karkeampaa kivituhkaa.


Mieheni Esa, raskaan työn sankari, 
levitti ja tasasi koko hirmuisen määrän kahdessa päivässä.
Aivan, lapio ja kottikärryt työvälineinään.


Aamupostissa oli tänään ollut juttu Mauri Laakkosen kirjoituskilpailusta,
jota olin tuomaroimassa.
Onnea voittajille!
Laakkonen on tuottelias kirjailija sekä taitelija,
joka kutoo sukkia hyväntekeväisyyteen.


Loppuun kukkakuvia silmäniloksi.




lauantai 15. heinäkuuta 2017

Jalkojen hyvinvointi

Puutarhuroinnissa selkä ja jalat joutuvat koville.
Molemmista pitäisi pitää huolta päivittäin.
Muistanko? Enpä tosiaan, ja aivan liian harvoin.

Joudun pitämään kumisaappaita jaloissani lähes päivittäin.
Mullassa ja pölyävässä hiekassa ei ole mukava möyriä sandaalit jaloissa,
ja nythän on ollut niin kylmiä sekä sateisia ilmojakin,
että kumisaappaille on totta tosiaan ollut tarvetta.

Kävin hoidattamassa jalkojani, vasta toisen kerran elämässäni,
Jennin ekohoitolassa.
Nyt on kevyt askeltaa,
ja varpaankynnetkin saivat hehkuvan punaisen värin.


Jenni antoi hyvän vinkin hautovia kumisaappaita käyttäville,
kun laittaa lampaanvillaa tai villalankaa
varpaitten väliin, niin välit pysyvät kuivina ja terveinä.

 

Viron Türista ostamani Maurice Utrillo kukkii taas upeasti.


Tunnistatko kasvin? Kukkii tienpientareella.


Aamulla oli viileää, mutta valo lankesi kauniisti.
Kuva otettu tänään klo 5.


Hurmevaahterani (?) on toispuoleinen, sillä sen latva paleltui.


Saaren kansanpuiston rannat ja poukamat ovat täynnä lumpeenkukkia.


Pitihän ne lakatut varpaatkin kuvata.


torstai 13. heinäkuuta 2017

Juurevana

Veljeni teki keväällä meille punarinnanpöntön.
Se asutettiin oitis.
Kolme poikasta lähti maailmalle,
vain yksi pikkarainen muna jäi kuoriutumatta.

 

Sateisenakin päivänä voi kylpeä,
näytti punarinta mallia.


Päivänkakkarat, puutarhassamme olevat kakkaraiset ovat jalostettuja,
kuuluvat luottokukkijoihini, ja ovat oleellinen osa kesää.

 

Tähän maisemaan en koskaan kyllästy.
Olen juurtunut pellon reunaan.


Minäkin pääsin kuvaan koirineni.
Veljeni Teemu nappasi kuvan, kun kävimme sateisella aamulenkillä.
Lato on oleellinen osa maisemaani.


tiistai 11. heinäkuuta 2017

Eläkeläisen mietteitä

Siirryin työeläkkeelle kuukausi sitten.
Miltä nyt tuntuu?
Ilo ja onttous vuorottelevat.
En ole vielä sisäistänyt ettei tarvitse lähteä töihin/ettei voi lähteä töihin.
Tunnen syyllisyyttä, kun mies lähtee aamulla ansiotyöhön, 
ja minä saan puuhastella pihahommia 
sekä kuljeksia koirien kanssa valokuvaamassa,
villinä ja vapaana.
Miksi en voi uskoa, että olen ansainnut eläkkeeni,
olenhan ollut työelämässä yli 40 vuotta!
Työvuosien päälle voi lisätä rutkasti aikaa myös työmatkoista,
joita kertyi joka päivä 2-3 tuntia.
Hellitä! Nauti! Opettele olemaan! Lue! Kirjoita!
Kunpa oppisin...







sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kukittaa

Köynnöstukeni on kuin lintuhäkki.


Olemme saaneet sateita ja kärsineet vilusta,
onneksi nyt on ollut muutama kesäinen päivä,
joiden avulla jaksetaan.


Kukatkin nauttivat lämmöstä.


perjantai 7. heinäkuuta 2017

Luin kirjan: On ruusu punainen, Pirkko Arhippa

Pirkko Arhipan tuotanto on tuttua useimmille meille
jännitys- ja dekkarikirjojen ystäville.
On ruusu punainen -kirja on julkaistu 2009.
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy, Karkkila 2009.
ISBN: 978-951-882-900-6.

Pirkko Arhipan ensimmäinen kirja ilmestyi 1968.
Lukemani on Arhipan 31. kirja.
Pidän todella paljon Arhipan kirjoista, sillä niissä on sujuvan soljuva teksti,
uskottava juoni, mielenkiintoisia ihmistyyppejä ja mikä tärkeintä,
hän ei mässäile väkivallalla.

On ruusu punainen -kirjan tapahtumat ovat kietoutuneet 
kauppapuutarhan ihmisiin sekä heidän perheisiinsä,
rakkauteen tai sen puuttumiseen.
Tärkeässä roolissa ovat myös kuuluisat punaiset ruusut.
 Sekä tietysti murha, tai ehkä useampi...
Komisario Varpu Ahava joutuu etsimään murhaajaa
keskellä koukeroisia ihmissuhteita.
Murha on ruma teko, vaikka se tapahtuisikin ruusutarhassa.

Suosittelen Pirkko Arhipan kirjoja lämpimästi.
Viihdyttävän letkeää lukemista, värikästä kerrontaa
ja mausteena on juuri sopivasti jännitystä sekä toimintaa.

"Aamupalaverin jälkeen Varpu meni huoneeseensa ja syventyi
paperitöihin. Hän oli saanut ne melkein valmiiksi, kun oveen
koputettiin ja esimies astui sisään. Tuleeko hän varmistamaan,
että minulla on kaikki hyvin, Varpu ennätti ajatella. Sitten hä
tajusi, että syy ei ollut se.
- Heikintarhan kasvihuoneesta on löytynyt ruumis."


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Tuttuja puutarhavieraita

Tunnistatteko pihapiirimme vieraat?


Kyllä, puutarhatoimittaja Paula Ritanen-Närhi ja
valokuvaaja Jonne Räsänen siinä tähyävät pihaamme sekä kuvakulmia.


Välillä satoi ja välillä oli pilvipoutaista.
Sää ei hyydyttänyt toimittajaa eikä kuvaajaa.


Kuvauksissa oli mukana myös koirakaksikomme Puhurit.

 

Juttu pihastamme, tilkkutäkkipihamaa, ilmestyy Kotiliedessä,
ehkä ensi vuoden alussa.
Ja kyllä, voitte olla varmoja, että kerron milloin.


Mitä tekikään ihana ystäväni Pirkko?
Hän oli leiponut gluteenittoman raparperipiirakan ja
ruisjauhoilla terästetyn mustikkapiirakan.
Kyllä maistui meille kaikille.
Makeeta, kaikelviisiin.


Meikämartta näytti tältä pari tuntia ennen kuvausta.
Satoi kaatamalla.