sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kepponen 1-vuotias ja arvonta

Vuosi on kulunut siitä, kun julkaisin ensimmäisen (toiveikkaasti ajattelen, että kirjoitan vielä toisenkin) kirjaseni Yksityisetsivä Jenny Cotton ja Kepponen. Minulle tapahtuma oli suuri, jännittävä ja auvoisa. Uskalsin ottaa pienen painoserän, 20 kpl, ja ne menivät hujauksessa blogikavereille ja henkilöille, jotka lukevat blogiani. Kiitos teille!

Olen myös onnellinen, että suuri joukko kirjastoja on hankkinut Kepposen lainausvalikoimiinsa. Rahallisesti en ole hyötynyt kirjasestani lainkaan, vaan sen sijaan olen saanut paljon iloa ja onnistumisen tunteita. Suosittelen kaikille pöytälaatikkokirjoittajille, että julkaiskaa ja levittäkää hyvää mieltä.

Järjestän arvonnan Kepposen kunniaksi eli kommentoi ja olet mukana arvonnassa. Käytä nimimerkkiä, jos sinulla ei ole blogia. Jos et halua kirjaa itsellesi, niin voiton osuessa kohdallesi lähetän kirjaseni haluamaasi kirjastoon tai johonkin muuhun valitsemaasi kohteeseen. Arvonta suoritetaan 20.10.

Tuulisten Poikien blogissa arvotaan mieheni CD.

Kepposen esikuvalla, Myrsky koirallani, on katse tallessa.

Ostin uudet kumpparit.
Perusmustat Kontiot olivat palvelleet jo 15 vuotta.
Valitsin tällä kertaa punaiset. 
Näissä on lesti kapeampi kuin mustissa, tyttömäiset.
Katsotaan, kestävätkö yhtä kauan kuin mustat.

40 kommenttia:

  1. Arvontaan mukaan.
    Punaiset saappaat tuo pirteyttä sadepäiviin.

    VastaaPoista
  2. Vielä kerran onnittelut 1-vuotialle. Odotan kovasti jatkoa:)

    Olen mukana arvonnassa. Kirja minulla jo onkin, mutta toisen voisin antaa lahjaksi:)

    VastaaPoista
  3. Eikö ole kivaa, kun on punaiset saappaat - näkee itsekin paremmin, missä menee ;))
    mukana kirja-arvonnassa naapurikylästä

    hannah

    VastaaPoista
  4. Arvonnassa mukana, tiedän ystävän kenelle sen haluaisin lahjoittaa:) Itsellänihän tietysti kirjo jo on!
    Punaiset sappaat on kivat, niin vaihtui mullakin muutama vuosi sitten mustat kontiot punaisiin hai-saappaisiin.

    VastaaPoista
  5. Osallistun arvontaan. :)

    mursunen

    VastaaPoista
  6. Onnea! Osallistun avontaan, kivaa! Rapsutukset Myrskylle.
    Vai 15 vuotta, minulla on ollut Nokian (Kontiot? mallin nimi ei näy) 30 vuotta, no alkaa niissä pikku hiljaa ikä näkyä ;-D Ei vaan raasku heittää menemään.

    VastaaPoista
  7. Arvonnassa mukana keikutaan!
    Iloiset saappaat tottavie! Kummallista miten jollakin voi saappaat kestää noin kauan..
    Minulla miesten ruattalaiset kesti 2 vuotta ja se on maksimi.
    Ja en kulje jatkuvasti saappaissa..*wirn*

    VastaaPoista
  8. Osallistun minäkin, mielenkiintoista olisi kirja lukaista :)

    VastaaPoista
  9. Onneksi nykyajan tekniikka on tehnyt mahdolliseksi julkaista omia pöytälaatikkokirjoituksia jopa itse. Muuten jäisi moni erinomainen kirja löytymättä, sillä isot kustantamot tuntuvat ottavat julkaisuohjelmaansa lähinnä takuuvarmoja myyntimenestyksiä. Intohimoisena kirjan ystävänä olen ilman muuta mukana arvonnassa. Onnea uusille kumppareillesi. Upean punaiset, oiva valinta syksyiseen säähän.

    VastaaPoista
  10. Onnittelut!:) Rahallinen hyötyminen ei aina ole tärkeintäkään, vaan joku voi olla muillakin tavoin hyvin antoisaa. Vaikka eihän sekään tietenkään haittaisi, jos samalla kirstuun kilahtaisi muutama miljoona.;)

    Punaiset saappaat on kuin sinulle tehty.:) Toivottavasti palvelevat yhtä hyvin kuin edelliset. Nuo ainakin piristävät harmaintakin päivää.:)

    VastaaPoista
  11. Minun Kepposeni käväisi jo kerran kirjastossa, äitini luki sen ja palautti vahingossa kirjastoon. Muistatkos? Jos voitan arpajaisisssa, saat lähettää sen meidän kotikirjastoon!

    VastaaPoista
  12. Kirjallisuutta ei koskaan ole maailmassa liikaa! Onnittelut hienojen blogien pitäjälle ja päälle korvantausrapsut tuulisille pojille!

    VastaaPoista
  13. Osallistun ja lahjoitan palkintokirjani lähikirjastoon.

    VastaaPoista
  14. Pirtsakat saappaat. Osallistun, mutta koska minulla on jo kirjasi, niin haluaisin voiton osuessa sen Kirkkonummen kirjastoon. Terveisiä M-L

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa. Kepposeen olisi mukava tutustua (olin joskus sitä sulta tilaamassa, mutta jäi aikomukseksi, kuten niin moni muukin asia).

    Tiijätkö mitä, minäkin ostin tänään punaiset kumpparit! Hai-malliset, koska tykkään hiukan matalampivarstisista. Niillä on hyvä talsia syksyisessä metsässä Santerin kanssa.

    Värikästä syksyn jatkoa ja terveisiä Santerilta mäyrispojillesi!

    VastaaPoista
  16. Kirja kiinnostaa kovasti. Vaikka ei ikinä voiteta missään arvonnoissa mitään, nyt on pakko laittaa mato koukkuun ja yrittää kalastaa palkinto!

    VastaaPoista
  17. arvontaan mukaan. Myrskyn ja Tuiskun kautta tänne taas eksyin.

    VastaaPoista
  18. En ole lukenut vielä kirjaa, joten osallistun arvontaan :)

    VastaaPoista
  19. Ilman muuta ollaan norkolla ja osallistutaan Essin kanssa arvontaan.
    Arvosan kovasti uskallustasi toteuttaa yksi unelma, ja mitäs siitä vaikkei maallista rikkautta ois tullutkaan siitä. sait tosiaan varmasti niin paljon muuta. Mielelläni lukisin ja ihan opinkin kannalta kiva tutustua teokseen.
    Ooellaan essin kaa miten meidän käypi arvonnassa.

    VastaaPoista
  20. Arvonnassa mukana, tämän kirjan haluaisin lukea <3
    -Tanja

    VastaaPoista
  21. Ai, että on bannerikuvassa makian näköiset kumisaappaat. Niillä kyllä syksyä piristää. Veikeä katse on etsiväkoirallakin, oikein vekkulimainen.
    Tottahan minä arvontaan ahluan osallistua, mutta onnettaren suosioon jos pääsisin, niin kirja jäisi itselleni.
    Onnea vaan huimasti 1-vuotialle. Haaveena minullakin on koota monista kirjoituksistani kirjanen, johonkin novellien ja kertomusten välimaastoon mahdollinen aikaansaannokseni sijottuisi.

    VastaaPoista
  22. Tietty, pitää arvonnassa olla mukana, kun Cottonen vielä kirjahyllystäni puuttuukin. Nuo saappaat ovat muuten ihanat, mutta omat mustat kontioni ovat vielä kunnossa vaikka ikää niilläkin on 21 vuotta. Ostin ne nimittäin sinä syksynä kun esikoinen oli vauva ja häntä lykittiin pitkin Turkua, satoi tai paistoi. Nyt ne ovat taas tarpeen, kun Ekan kanssa lenkkeillään kelillä kuin kelillä. Nuo edelliset penkit koulukuvakimarassa ovat muuten olleet samanlaiset (ehkä jopa samat) viimeiset 40 vuotta.

    VastaaPoista
  23. Myrtti osallistuu osallistuu juu juu. Kuin hienoa ois olla koirakirja kollin kokoelmissa :D

    VastaaPoista
  24. Onnea ja lisää Kepposta! Ihan itelle haluisin Kepposen :D

    VastaaPoista
  25. Osallistun arvontaan. Värikkäät saappaat aina piristävät, itse loiskuttelen lätäköissä violetit Hai-saappaat jalassa.
    Tervehtii Ninna
    nyssetulee@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Ai siis hokasin, osallistun myös kirjan arvontaan ja lahjoitan sen työpaikan (eli koulun) kirjastoon. Itellähän tuo on jo :)

    VastaaPoista
  27. Mieluusti olen mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  28. Arvonnassa mukana kiitos. Ai miten ihanat saappaat, mulla myös mustat yläasteiässä (!!) saadut kontiot menivät joku vuosi sitten rikki, ja ai miten ihanat olisivatkaan nuo punaiset !

    VastaaPoista
  29. Arvonnassa mukana. Itsellä jo kirja onkin, mutta lahjaksi ajattelin :)

    Ihanan pirteät punaiset kumpparit. Niin leveälestisiä saappaita ei oo tehtykään, että mulle mahtuis. Joudun tyytymään nilkkapituisiin, se vähä mitä kumppareita pidän. Jalat ei oikein kestä, iskuvaimennetut lenkkarit on paremmat.

    VastaaPoista
  30. Osallistutaan arvontaan toki!

    Ihanat kumpparit sulla! Kumppareiden ja muiden sadevermeiden pitää olla iloisen värisiä, kun sadepäivät on muutenkin niin harmaita.

    VastaaPoista
  31. ARVONTAAN MUKAAN!!!!!!! Joka päivä ja moneen kertaa käy emäntä (se vanhempi) kattoo teiän logit ja arvatkaa onko pettymys suuri jos kuulumisia ei oo. Ootte päivien piristys ja huikea huvitus, (on alkanut pieni kajotus et jos meitäki ois kaksi, mut hei haloo kenellä riittää rakkautta näi paljo kahdelle mäykylle ku ei riitä tarpeeks edes yhdelle). Emännän kommentti:::: nyt neitiä hoitamassa neljä SIIS 4 ihmistä, yöllä ravaamista kaikkien vieressä ruokailun aikaa jokaiselta kerjäystä, kaikkien huomion kerjäämistä ja se pitäis jakaa jonkun toisen kanssa.....???? SO?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä kannustuskommentista! Sattui todella sopivasti, kun mieli oli hieman maassa ja väsymys puikki jäsenissä, heti piristyin ja sain voimiaa ja uutta virtaa tekemisiin.

      Poista
  32. Onneksi olkoon tälläkin puolella! :)

    VastaaPoista
  33. Vaikka arvonta on ohi, niin sen verran täytyy kommentoida tuota kumisaapasotsikkoa, että sekä mustissa että punaisissa kontioissa on täysin sama lesti, ne ovat yhtä leveät.

    VastaaPoista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...