keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Luurankoja kaapissa, luku 5

Osa 1
Osa 2
Osa 3
Osa 4


Luku 5

Kääntelin ja tutkiskelin Regina Ahon valokuvaa kädessäni ja lopulta skannasin kuvan tietokoneelleni. Paransin kuvan laatua ja tarkastelin yksityiskohtia. Kuva oli otettu sievän puutalon edessä. Talon ovenpielessä liehui lippu. Hetkinen! Vaikka kuva oli ruskehtava, niin lipun värit eivät sopineet siniristilippuumme. Ei, tämä oli selkeästi Ruotsin lippu. Kuva on otettu Ruotsissa, mutta miksi Regina Aho sanoi, että kuva on otettu hänen ylioppilasjuhlissaan?

Suurensin ja terävöitin kuvaa. Regina Ahon jalat ja käsivarret näyttivät luonnottoman ohuilta. Katsoin vielä tarkemmin ja huomasin, että kotelomekko kiristi vatsan kohdalta. Hyvänen aika! Regina on kuvassa raskaana. Selvästi. Tulostin kuvan ja tyttö tuijotti minua surullisilla silmillään.

Lähdin Kepposen kanssa ulkotöihin, sillä halusin pohtia asioita ja tehdä niistä koosteen. Tartuin riuskasti talikkoon ja ryhdyin tyhjentämään lehtikompostoreita. Siinä talikoidessani päätin puristaa hellästi, mutta tehokkaasti, totuuden Regina Ahosta. Soitin hänelle saman tien.

Regina Aho saapui illalla. Ulkona oli ihanan lämmintä ja levittelin kompostia marjapensaiden alle hänen saapuessaan. Ehdotin, että menemme istumaan kasvihuoneelle, jossa minulla oli kaksi korituolia, pieni pöytä ja kahvinkeitin. Keitin kahvit. Tätä menoa saan vatsahaavan. Istuimme hiljaisuudessa. Kepponen heittäytyi kynnysmatolle ja nukahti heti tuhisten. Kärpänen pörräsi sen viiksissä.

- Regina, yritän olla mahdollisimman tahdikas. Aluksi kysyn, että otettiinko kuvasi Suomessa vai Ruotsissa?
- Ruotsissa. 
Vastaus tuli henkäyksenä, eikä Regina Aho katsonut minua silmiin.
- Hyvä, olen samaa mieltä. Sillä suurensin kuvasi ja näin Ruotsin lipun oven pielessä. Huomasin kuvasta jotain muutakin. Arvaatko mitä?
- En. Ei. Älä! 
Reginan ääni kohosi särähtävän korkeaksi, ja Kepponen hypähti matoltaan ja ryhtyi haukkumaan vimmatusti. Rauhoittelin kumpaistakin. Tartuin Reginan kylmiin käsiin ja katsoin häntä tiukasti silmiin.
- Regina, kuvan tyttö oli raskaana. Mitä tapahtui?

Regina veti henkeä, ja pelkäsin sieltä nousevan huutomyrskyn, mutta kuuluikin alistunut huokaisu ja hän kertoi hitaasti koko tarinansa. Hän oli tullut raskaaksi juuri ylioppilaaksi päästyään, ja perhe oli lähettänyt Reginan Ruotsiin piilottamaan häpeänsä. Vaihto-oppilaaksi muka. Lapsi oli ollut poika, ja se oli adoptoitu heti syntymänsä jälkeen. Regina ei tiedä onko hänen pojallaan suomalaiset vai ruotsalaiset vanhemmat. Hän luuli, että lapsesta ei tiedä muut kuin hän, hänen vanhempansa ja ruotsalainen kätilö. Niin, ja tietysti muutama sosiaaliviranomainen Ruotsissa.

Regina kirjoitti kaikkien adoptiossa mukana olleiden ihmisten nimet muistivihkooni. En kyllä millään jaksanut uskoa, että heistä kukaan olisi osallisena kiristyksessä. Epäilin ovatko he enää edes hengissä, ja jos ovat, niin ovat taatusti liian iäkkäitä kiristämään. Kyllä syyllistä täytyi etsiä Suomesta. Ensimmäisenä mieleeni tuli, kuvan ottaneen kätilön lähiomaiset. Heistä täytyi ottaa selvää.

- Mitenkä nyt etenemme? 
Tiedustelin rauhoittuneelta Reginalta.
- Olen aina miettinyt mitä lapselleni tapahtui. Sydämestäni on puuttunut palanen. Salailuun jotenkin tottui ja turtui. Lopulta sitä ei enää ajatellut, muuta kuin poikani syntymäpäivinä. Raskainta on ollut se, että emme saaneet mieheni kanssa lapsia.
- Aivan ensiksi toivon, että kerrot kaiken miehellesi. Näin katkaiset siivet kiristäjältä. Kunnossa oleva avioliitto kestää paremmin rankan totuuden kuin harmaan valheen.
- Minä kerron. En osaa yhtään arvioida ihastuuko hän vai vihastuu. Ilmoitan sinulle.

7 kommenttia:

  1. Jännitys maksimus, pian lisää jatkoa toivon!

    VastaaPoista
  2. Ha-hahaa.! Poika on huumekoukussa ja löysi äitinsä, rva Ahon ja nyt kiristää. Selvä homma.
    Ai, ei ollutkaan vai. No jään odottelemaan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah hah haa, sulla on mahottoman hoksuja juonenkäänteitä, mut ei ihan napannut. Toi olis kyllä ollu hyvä ratkasu. Miks mä en tommosta hoksannu!

      Poista
  3. Odotan, että kaikki osat ovat julkaistu ja luen vasta sitten!

    Ei saa paljastaa loppua!

    VastaaPoista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...