tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kirjan ja ruusun päivä

 

 

Lukurikasta ja ruusuista päivää!

10 kommenttia:

  1. Kuin myös!

    Onpa muuten upeita ruusuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole erityisemmin pitänyt ruusuista, kun niiden piikkeihin repii niin helposti kätensä. Äitini pakotti (?) hankkimaan nukke- ja neilikkaruusupuskat. Kukkiivat kyllä nätisti, varsinkin kun muistaa pitää kirvoja silmiällä. Viime syksynä ostin lisäksi ryhmäruusuja, pinkkejä, keltaisia ja punaisia. Katsotaan moniko niistä selvisi talvesta.

      Poista
  2. On pitkä aika, kun viimeksi olen lukenut kirjan. Viimeisin on tuo kuvassa näkyvä...;) Mieli tekisi taas jotain lukeakin, mutta ei tähän aikaan vuodesta oikein ehdi. Illalla, jos yrittää, niin silmät menee vain väkisin kiinni.;) Upeita ruusuja! Meilläkin on yksi neilikkaruusu. Haluaisin vielä myös vaaleanpunaisen, kun aion yhden vanhan pensaan hävittää. Olisin jo syksyllä sen tehnyt, mutta mistään ei enää vaaleanpunaisia neilikkaruusuja löytynyt. Ruusupensaat on hienoja, mutta niiden hoitaminen on kamalaa. Aina ne piikit pääsevät pistämään, ja ne pistävät kipeästi. Mutta pitää niitä silti aina jokunen olla.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läksykirjoja on ollut minun valikoimissa viime aikoina. Plääh. Romsku on aina yöpöydällä ja pino puutarhalehtiä. Uni sieppaa aivan liian nopeasti.

      Minulla lisäksi ruusun aiheuttamat naarmut tulehtuvat. Ruusu on kyllä upea, joten kai sitä pitää kauneuden vuoksi kärsiä. ;)

      Poista
  3. Oikein kaipaan kirjan lukemista, kun se tällä erää on ns. jäissä. Olen lapsesta saakka lukenut kirjan kirjan perään, mutta nyt on taukoa. Pino luettavia odottaa kyllä. On se hienoa, että on olemassa harrastus nimeltä lukeminen! Suurkiitos siitä kuuluu suomalaiselle kirjastosysteemille, ilman sitä asiat olisivat toisin.

    Muuten, läksykirjatkaan eivät ole hassumpia luettavia, niistä oppii ja omaksuu uusia asioita...Silloin ennen tietokoneaikaa, kun olin pitkän tovin sairaalassa potilaana n. 13 vuotiaana, toi äitini minulle tietosanakirjasarjan kirjoja yhden toisensa jälkeen luettavaksi, kun aika tuli niin pitkäksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä pihapiirissä eli lukeminen on ykkösharrastus. Lapsena myös varsinkin isäni luki paljon ja käytiin ahkerasti kirjastossa. Kirjasto on upea juttu. Siellä nököttää minunkin Kepposeni lainattavien joukossa, hih.

      Tietokirjasarjoja 13-vuotiaana! Ilmankos ootkin niin fiksu.

      Poista
  4. Ihania ruusuja. Hyvää Kirjan ja Ruusun päivää myös tätä kautta. Kiva kirjakin eksynyt tuonne kuviin. M-L

    VastaaPoista
  5. Täällä ei ole kirjakauppaa...oisin halunnut kyseisille päiville. Kotona oli kirjoja, yllä kuvattukin kirja mutta ei yhtäkään ruusua. Tai oonhan minäkin jotkain, jos en nyt ruusu niin kukka kumminkin! Jepjep

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin koulun kirjastolla ja ovat kuulema tavallisesti jakaneet kävijöille ruusuja, nyt vaan hymyjä. Hyvä sekin.

      Ruusu! Säähän se ny vasta Ruusunen ootkin.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...